Musiikki toimii aina. Livemusiikki tietysti parhaiten. Kaikilla bileitä järjestävillä ihmisillä on tuttuja, joiden bändi tulee mielellään juomapalkalla tuomaan ohjelmaa. Usein nämä bändit kuitenkin ovat luokattoman huonoja, ja soittavat liian kovaa ja liian pitkään, joten varmempaa on luukuttaa vain stereoita.

Hyvä isäntä osaa ottaa vieraidensa toiveet huomioon. Vaikka oma lempilevysi onkin maailman paras, niin aina ei kannata pitkästyttää toisia kymmenminuuttisilla progesooloilla, tai paholaisenpalvontaan innostavalla äärimetallilla. Kannattaa luovia ja soittaa musiikkia josta kaikki pitävät. Muista soittaa bileiden loppupuolella Abbaa.

Surkein mahdollinen isäntä, tai vieras, valloittaa tietokoneen ja pakottaa muut katsomaan loputtomiin toinen toistaan ”mahtavampia” youtube-videoita. Joukkoon mahtuu yleensä aina myös yksi ”musiikkihitleri”, joka haluaa yksin määrätä siitä, mitä kuunnellaan. Jos tunnistat tällaisen piirteen itsessäsi, opiskele itsehillintää.

Volyymin tulee olla kohdillaan. Sitä voidaan nostaa sen mukaan kun yleinen keskustelu vilkastuu, mutta kukaan ei viihdy, jos musiikin päälle joutuu huutamaan.