Jacques Boissons, ammattimuusikko Mikko Kososen gastronominen alter ego tarkkailee ja kommentoi viinin ympärillä pyörivää maailmaa.

Tiedättekö sen henkilön joka aina jää tuijottamaan viinin etikettiä hieman pidempään kuin muut? Sama henkilö haluaa ehdottomasti myös jutella sommelierin kanssa syvällisesti jokaisesta aterialla tarjottavasta viinistä. Jaa tammitettu? Onkohan amerikkalaista vai ranskalaista tammea? Pahimmillaan tilanne saattaa johtaa jopa vaivauttavaan viinivitsailuun, josta kukaan ei ymmärrä mitään. Minä olen tämä henkilö.

Saanen esittäytyä. Olen Jacques Boissons. Oikealta ammatiltani olen muusikko, kitaristi. Musiikin lisäksi elämääni rikastuttaa ruoka ja viini, kaikissa muodoissaan. Intohimoni kulinarismiin johdatteli minut kirjoittamaan ruokablogia puolitoista vuotta sitten, ja tilanne on sittemmin täysin riistäytynyt käsistä. Matkustan maailman ääriin hyvien aterioiden perässä ja kirjoitan kolumnia Suomen suurimpaan ruokalehteen. Tavoitteeni on yksinkertaisesti saada ihmiset syömään ja juomaan paremmin. Kotimaamme ruoka- ja viinikulttuuri on ottanut aimo askelia eteenpäin mutta paljon on vielä tehtävää. Kansa syö sunnuntailounaansa huoltoasemilla ja viini yhä valitaan lähinnä värin ja matalimman hinnan perusteella.

Rakastan viiniä, varsinkin hyvää viiniä. Alkuaskeleeni jumalten nektarin parissa olivat hoipertelevat. Kulutin halvimpia mahdollisia tuotteita saavuttaakseni viikonloppuna viikottaisen autuuden tilan. Ei siinä paljon rypäleitä mietitty. Hissukseen rupesin hieman maistelemaan ostoksiani ja saatoin jopa kuunnella jotain suosituksia. Hetkinen, näissä ON jotain eroja. Silti viinin maailma tuntui täysin kryptiseltä. Kyllä, viljelen mielelläni sivistyssanoja. Jos asian voi mitenkään ilmaista latinalaisperäisesti, tartun tilanteeseen. Mainitsinko jo että minussa on hyppysellinen elitismiä? Hiusrajani pakenee myös vauhdilla, mutta se ei mitenkään liity tähän blogiin, joten siihen olisi aivan järjetöntä käyttää palstatilaa. Täysin järjetöntä. Se olisi suoranaista palstatilan halveeraamista.

Niin, viinistä oli puhetta. Vuosien saatossa olen hitaasti opetellut viinien saloja lukemalla ja maistelemalla, ja viime keväänä suoritin aiheesta pienen intensiivikurssin Haaga Instituutissa. Tutkinto ei tee minusta millään tavalla eksperttiä, mutta se selvensi termejä ja auttoi minua jotenkin ymmärtämään perusasioita. En vieläkään arvaa rypäleitä nuuhkimalla enkä muista ulkoa mikä viini sopisi parhaiten paistetun maksan kanssa. Tärkein opetus kurssilla oli ettei viinismi (oma termini, melko huono) ole salatiedettä, vaan ihan loogista, jopa selkeää.

Viini on biologiaa, maantiedettä, geologiaa, historiaa, taloustiedettä, kulinarismia, politiikkaa. Mutta ennen kaikkea se on nautintoaine, joka varsinkin pienellä perehtymisellä tarjoaa elämyksiä loppuelämäksi. Miksi minä pidän juuri tästä viinistä? Olisikohan olemassa jotain vastaavaa, kenties jostain toisesta maasta? Miten uusiseelantilainen Pinot Noir eroaa ranskalaisesta? Miten ihmeessä viinipullo voi maksaa yli tonnin? Mistä saisin tonnin? Onko shamppanja oikeasti parempaa kuin kuohuviini? Miksi kirjoitan sanan shamppanja noin? Ja vielä kerran, mistä saisin tonnin?

Valjun keskioluen ja kossun luvatussa maassa viinistä puhuminen on yhä pienen porukan hommaa. Keikoilla ympäri Suomea on tyypillistä huomata punaviiniä tilatessa että baarin kaapeissa pölyyntyneitä espanjalaisia pikkupulloja ei ole kukaan vuosiin kaipaillut. Ravintoloiden valikoimat saattavat olla hyvin geneerisiä eikä myytävistä viineistä ole mitään muuta tietoa kuin niiden alkuperä. Tuhti punkku sopii pihviin ja kalalle suositellaan tätä chileläistä. Eikä siinä mitään, ei kaikkien tarvitse. Mutta kannattaisi kokeilla.

Minulle viini ja ruoka merkitsevät pysähtymistä ja rauhoittumista. Otan lasin käteen, katselen viinin väriä, teen pari elitististä pyöräytystä, nuuhkaisen, otan siemauksen ja taas pari elitististä ryystöä, ja nielaisen. Ah. Juuri nyt maailman tila ei huoleta minua. Juuri nyt tärkeintä on antaa mielikuvitukselle ja nautintoaisteille valta. Kypsän eteläranskalaisen Syrahin mausteisuus kutittelee kieltäni ja lämmittää hieman korkeammalla alkoholipitoisuudellaan. Maussa on aistittavissa pikemminkin kypsisen hedelmien aromeja, kuin marjaisuutta, jota esiintyy enemmän pohjoisempien alueiden viineissä. Maku jää suuhuni pitkäksi aikaa eikä kuivata ikeniäni kuin maltillisesti. Hetki on ainutlaatuinen. Tähän huikeaan lasilliseen on saatu tiivistettyä yhden alueen, yhden rypäleen ja yhden viininvalmistajan syvin olemus. Viini on periaatteessa yksinkertainen tuote, vaikka sen valmistaminen ei olekaan helppoa.

Yksin ei ole kiva juoda. Siksi haluankin jakaa kokemukseni, kysymykseni ja pienet oivallukseni teidän kanssanne. Viini on yhteisöllistä, se on kulttuuria. Ja se on positiivista, elämänlaatua ja jopa maailmaa parantavaa. Suosittelenkin nyt astumaan lähimpään viinimyymäläänne ja ostamaan pullollisen hyvää viiniä. Rohkaiskaa mielenne ja käyttäkää siihen muutama euro enemmän kuin normaalisti. Kalliimpi ei välttämättä aina ole parempaa mutta nyt on juhlan aika, sillä Jacquesin viinirundi on alkanut. Plop.

Jacques Boissons