Halloween Bileet!
Alun perin Halloween (All Hallow’s Eve) pohjautuu kelttiläisten kulttuurien sadonkorjuuseen ja talven alkuun, jolloin uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katoavat. Irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten mukana perinne kulkeutui Yhdysvaltoihin, jossa siitä on tullut toiseksi suosituin juhla heti joulun jälkeen. Suomessa Halloween tunnetaan erityisesti amerikkalaisessa muodossaan, ja sitä juhlitaankin yhä railakkaammin.
Pyhäinpäivä on useimmissa maissa aina 1.marraskuuta, jolloin sen aatto eli Halloween on 31.lokakuuta. Suomessa pyhäinpäivää vietetään kuitenkin välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina, ja siksi Halloweenia juhlitaan käytännön syistä eniten jo pyhäinpäivää edeltävänä lauantaina. Tämän epävirallisen juhlan vietto ei ole vakiintunut kuitenkaan mihinkään tiettyyn päivään, eikä sitä ole määritelty virallisissa almanakoissa.
Me suomalaiset olemme toisaalta asiassa myös onnekkaita, sillä voimme juhlia Halloweenia viikon säteellä ja juhlat voikin järjestää itselleen ja vierailleen parhaiten sopivana viikonloppuna. Jos siis kaipaat tekosyytä juhlien järjestämiseen, keplottele kasaan kaupungin parheet Halloween-bileet. Tässä muutama -ehkä jopa hieman kliseinenkin- vinkki aikuisten Halloween-juhlaan:
1) Koristelut
Halloween-juhlien koristelussa saa käyttää erityisen paljon mielikuvitusta. Kaikki selkäpiitä karmiva, pelottava ja ällöttävä käy: hämähäkinseitit, hyönteiset, veriläiskät, kummitukset, luurangot ja kaiken kruunaava pimeys, joka on helposti toteutettavissa mustilla jätesäkeillä ja teipillä. Kynttilät ja erilaiset lyhdyt tuovat tunnelmaa ja ovat osa Halloweenin historiaa, sillä kelttiläiset uskoivat tulien antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan. Tärkein ja hauskin on kuitenkin kurpitsalyhty. Kurttunaamaisten kurpitsojen valmistukseen tarvitaan hieman aikaa (n. 1/2 h kurpitsa), lusikka/ kauha ja terävä veitsi. Tee näin:
Leikkaa irti kurpitsan hattu eli yläosa, jossa kanta kasvaa. Käytä leikkaamiseen pitkäteräistä, terävää veistä.
Kaiverra kurpitsa tyhjäksi siemenistä ja kurpitsalihasta jämäkällä kauhalla tai lusikalla. Kaiverra sisältöä sen verran, mikä irtoaa helposti. Muuten lyhty ei pysy kasassa.
Piirrä tussilla silmän, suun ja nenän paikat.
Leikkaa piirretty ilme veitsellä ja aseta kynttilä koverretun kurpitsan pohjalle. Kaiverra lyhty mieluiten edellisenä päivänä. Lämpimässä avattu kurpitsa alkaa nopeasti pilaantua, joten säilytä sitä ulkona.
2) Tarjoilut
Kuten koristelussa, tarjoilussakin on hyvä käyttää mielikuvista. Parhaimmillaan tarjoilut ovat yksi hyvä koriste lisää. Tarjottavien ei välttämättä tarvitse näyttää ”ällöttäviltä”, kuten verisiltä sormilta, silmämunilta tai aivoilta, vaan ne voivat olla tavallisia ruokia, mutta hauskasti nimettyinä! Tässä muutama esimerkki herkulliselta näyttävistä Halloween-ruoista.
Kurpitsa-hämähäkinseittikeitto:
Ainekset
500 g kurpitsan hedelmälihaa (oranssia halloween kurpitsaa)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
1 dl valkoviiniä
6 dl kasvislientä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
yrttejä
Valmistusohjeet:
Poista kurpitsasta siemenet ja kuori. Paloittele kurpitsa, sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne kattilassa rasvassa. Lisää viini ja keitä kannen alla 5 minuuuttia. Lisää vesi ja liemikuutio.
Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Sulata joukkoon tuorejuusto ja viimeistele maku suolalla ja valkopippurilla. Koristele keittoon jogurtilla tai ruokakermalla hämähäkin seitti. Lisäksi voit ripotella päälle vielä tuoreita yrttejä, kuten timjamia. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.
Alkuruuan kanssa Bileblogi suosittelee tasapainoista Cono Sur Visión Single Vineyard Chardonnay (Alkosta 12,99 €) tai eloisaa ja ryhdikästä Cono Sur Reserva Chardonnay (Alkosta 9,99 €). Tarjoile viini viileänä.
Lohi-rucola-lepakonsiipipasta
(2-4 henkilölle)
300 g farfalle pastaa
½ – 1 punasipuli
150 g kylmäsavulohta
1 prk ruokakermaa
100 g mozzarellaraastetta
sitruunamehuarouhittua mustapippuria
kourallinen rucolaa
Valmistusohjeet:
Keitä pasta runsaassa, kevyesti suolatussa kiehuvassa vedessä. Pastan kiehuessa valmista kastike. Pilko punasipuli ja kylmäsavulohi. Kuullota sipuli öljyssä pannulla ja lisää joukkoon lohi ja kerma. Anna kiehahtaa muutama minuutti. Lisää keitetyt ja valutetut pastat pannulle ja sekoita. Kippaa vielä mozzarellaraaste joukkoon ja anna sen sulaa. Mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla. Lopuksi lisää joukkoon rucolaa ja sekoita hyvin.
Viinikassi suosittelee pastan seuraksi raikasta Cono Sur Riesling -valkoviiniä (Alkosta 8,48 €). Viini tarjoillaan viileänä.



Kommentit