Näin viime yönä unta että olin konserttikeikalla Katri Helenan kanssa. Tuli encoren aika ja päätimme esittää Motown-klassikon What Becomes Of The Broken Hearted. Minun piti piti laulaa taustoja heti alussa, ja koska olen huono oppimaan sanoja päätin kirjoittaa luntin kämmeneeni. Kädessäni luki “What becomes of the Wine Tasting”. Voisiko ajatella että saatan olla hieman obsessoitunut viinistä tällä hetkellä? Sitäpaitsi kitaraa soittaessa vasen kämmen on surkea paikka kirjoittaa luntit. Olen sekaisin ja epäkäytännöllinen. Mutta propsit Katrille hienosta cover-valinnasta.

Ei se ole ihmekään että viinikulttuuri raivaa tilaa psyykkeessäni, sen verran ängen sinne informaatiota päivittäin. Kannan olkalaukussani ainakin muutamaa viinilehteä joita luen bussissa istuessani. Kotimainen Viini-lehti on loistava. Artikkelit ovat pitkiä ja kattavia, ja lukijalle tarjotaan paljon uutta opittavaa tai kerrattavaa. Lehti ei sorru liikaan persikan- tai liilanväriseen “Unelma-ateria kynttilänvalossa” -materiaaliin, vaan viini on substantiaalisesti esillä jokaisessa jutussa. Ihailen myös Seppo Määttäsen ja Juha Berglundin suorasukaisuutta pääkirjoituksissa ja kolumneissa . Ruoka- ja viinikulttuuria ei kehitetä ilman vahvaa tahtoa ja uskallusta.

Ulkomaisten viinilehtien lukeminen on eskapismia parhaimmillaan. Pitkän ja raskaan päivän päätteeksi on ihanaa mennä sänkyyn lukemaan Wine Spectatorista listaa vuoden 2009 parhaista Oregonissa tehdyistä viineistä. Upea orvokkien tuoksu.. kypsää hedelmää… 92 pistettä…krooh pyyh… Toiset lukevat sängyssä dekkareita, minä ruoka- ja viinikirjallisuutta.

YouTube. Voi voi. Alunperin tuijotin sieltä kitaristien opetusvideoita ja livepätkiä. Sitten rupesin katselemaan koomikoita. Pian löysin ruokaohjelmat, ja tietenkin nyt tuijotan myös viinimatskua yömyöhään, vaikka aamulla pitäisi olla aikaisin pystyssä. Ai Robert M Parker jr. on osallistunut johonkin aasialaiseen tasting-tapahtumaan, tätä minun on pakko katsoa. Mutta hetkinen… geneeristä ambient-musiikkia…mukacoolit alkutekstit askarreltu…EI! Kuvakollaasi! Tässä ei puhutakaan mitään, äkkiä pakoon! Huh, ajaudun Oz & James’ Big Wine Adventuren pariin, ehkä yksi jakso. Katson viisi. Kello on puoli kaksi, ja kohta taas keitetään aamupuuroa ja etsitään hätäpäissään akustisen kitaran kieliä studiosessiota varten. Pakko mennä taksilla. Taksin takapenkillä voi piipahtaa kännykällä Twitterissä kurkkaamassa josko Jancis Robinsonilla olisi jotain kiinnostavaa sanottavaa. Toivottavasti on ruuhkaa niin matka kestää pitkään. Otinkohan mä kitaraa ollenkaan mukaan?

Huolestuttavinta lienee kuitenkin haluni hengailla Alkossa, varsinkin Helsingin keskustan lippulaivamyymälässä. Ennen, jos minulla oli aikaa tapettavana kaupungilla, menin kitarakauppoihin maleksimaan. Nyt tepastelen pitkäripaisen alakertaan tuijottamaan hyllyjä ja juttelemaan mukavia myyjien kanssa. Sama ilmiö toistuu laivakeikoilla. Tax-Free -myymälän henkilökunta rupeaa hermostuneesti hipelöimään pippurisumuttimiaan kun Jacques jo kuudetta kertaa skannaa hyllyjä läpi. Ja tuleehan sitä osteltuakin kaikenlaista, monesti koko keikkaliksan edestä.

Olin Stockmannilla ostamassa lapselleni DVD-elokuvaa. Mukaan tarttui Aristokatit, Hello Kittyn ekat jaksot, ja Sideways. Juuri se missä ne ukot pyörii siellä Napa Valleyssä ja haukkuu Merlot’ta ja dogaa ja segoilee. “Tarina ystävyydestä ja pinotilla maustetusta kateudesta”. Ai että. Minulla onkin sopiva viini odottamassa tätä elokuvailtaa. Hankin sen kun viimeksi olin maleksimassa Alkossa. Eli viime viikolla. Ostin samalla reissulla isälleni syntymäpäivälahjan. Rieslingiä. Ihanan petroolista Trimbachin Cuvée Friedrich Emilea.

Onko tämän blogikirjoituksen taustalla tuskaa? Onko hermostunut huumori epätoivoisen ja tapojensa seitteihin sotkeutuneen, herkän taiteilijan tunnustuksellinen hätähuuto? “Viekää nuo lehdet, raahatkaa minut pois Internetistä, antakaa porttikielto Alkoon, tehkää minulle lobotomia! Särkekää pullot! Kieltolaki!”

Vaikea sanoa, mutta mikähän viini sopisi parhaiten elokuvaklassikkoon  Rampe ja Naukkis, kaikkien aikojen superpari?

Jacques Boissons