Toukokuu 2007, Pariisi. Astun sisään ultralegendaarisen La Tour d’Argent -ravintolan epätodelliseen saliin. Vastassa on kymmenen tarjoilijaa ja hovimestaria, jotka saattavat minut ja seuralaiseni pöytään ikkunan viereen, josta voimme ihailla pimenevässä illassa Notre Damen katedraalia Seinen varrella. Minulla on päälläni paras (eli se parempi) puku ja hyvin monta suihkausta hajuvettä. Minua jännittää, en ole ikinä ollut missään näin hienossa paikassa. Ranskalainen keittiö on kiehtonut minua pienestä pitäen ja olen saapunut yhteen sen lippulaivoista. Aika on pysähtynyt ja vieressäni voisi hyvin istua François Mitterand, Jacques Brel tai Coco Chanel. Ainoa minua pelokkaampi on lompakkoni, joka tarrautuu Visa-korttiini kuin pelastusveneessä pimeällä Jäämerellä.

Valittuamme listalta ruokamme pyydän saada katsoa viinilistaa. Tiedän jo etukäteen olevani heikoilla, sillä en ymmärtänyt tuolloin sitä vähääkään mitä nyt tiedän. Viinilista on kirjaimellisesti Raamatun kokoinen. Sivuja on satoja. Vatsastani kouraisee ja hikikarpalot pulpahtavat otsalleni kun selailen hermostuneesti sivuja. Viinejä on varmaan miljardi. Valitse sivun jossa on edes joku tuttu sana ja ehdotan sommelierille että ottaisimme pullon tätä Bordeaux’ta. “Non, monsieur, te haluatte tätä.” Mies kääntää kirjaa noin sata sivua eteenpäin ja osoittaa hätkähtämättömällä varmuudella jotain viiniä. Ei liian kallista, ei ihan halvintakaan. “Bien sûr”, vastaan. En muista kuollaksenikaan mikä viini se oli.

Tilanteeseen voisi reagoida kahdella eri tavalla. Olisin voinut suuttua tai ainakin pahastua sommelierin arrogantista asenteesta. Asiakas on aina oikeassa. Mitä sinä siinä minulle kerrot mitä minun pitäisi juoda. Pullo pöytään ja lori lori, allez hop! Mutta se olisi ollut typerää. Viiniasiantuntija luki minua kuin avointa kirjaa. Olin kuin sokea ihminen kävelemässä punaisia päin ja hän otti minua käsivarresta lempeästi kiinni. Älä vielä mene, tuolta tulee pyöräilijä. Tietenkin sommelierin valitsema viini sopi sekä hanhenmaksaamme että ankkaamme täydellisesti. Onneksi hän auttoi meitä, nuoria turisteja lähes 500 vuotta vanhassa ravintolassa.

Asiantuntijoita kannattaa kunnella, ja tarjoilijoilta tulee pyytää suosituksia, ja ennen kaikkea perusteluja suositukselle. “Tää australialainen on hyvää” ei ole suositus vaan sisällötön mielipide. Viinin sopivuus ruokaan on yllättävän eksaktia tiedettä. Tietyt rypäleet sopivat paremmin tiettyihin aineksiin ja eri ilmanalojen viinit sopivat eri tyylisille ruoille. Asiakas ei ole aina oikeassa. Vaikka oma lempiviini olisikin rutikuiva Sancerre, en voisi suositella sitä kermaiselle hummerikeitolle. On tärkeää huomata että ruoka muuttaa viinin olemuksen. Hummerikeitto jyräisi kuivan Sancerren täysin voimattomaksi, samoin kuin ärjyisä pippuripihvi rusikoisi kevyen Pinot Noirin. Liian tuhti viini taas vie delikaatilta ruoalta mahdollisuuden loistaa. Ideaalia olisi löytää oikea balanssi, jolloin viini ja ruoka tuovat toisistaan esille koko potentiaalin.

Rakastan maistelumenuita ja niiden viinipaketteja. Hyvin suunniteltu ateria loistavine juomineen on minulle gastronomian korkein taidemuoto. Haluan luottaa kokkeihin ja sommeliereihin sokeasti. Istun pöytään ja annan asioiden tapahtua. Kertomukset viinien taustoista saavat poskeni kuumottamaan ja mielikuvitukseni kirmaamaan Itävallan Grüner Veltliner -köynnösten seassa, ehkä alasti. Eteen tuotu seuraava lasi paljastaa minulle seuraavan viinin tyylin ja samalla myös seuraavan ruoan. En haluaisi arvata sillä yllätysmenut ovat kiehtovia, mutta tiedän että seuraavaksi tulee mereneläviä jollain kermaisella kastikkeella. Sen verran on tammea ranskalaisessa valkoviinissäni.

Olen ollut huomaavinani että saadakseen ihmiset innostumaan viineistä asiantuntijat korostavat mielellään ihmisten henkilökohtaista makua ja mieltymyksiä. Tärkeintä on tietää mistä itse tykkää. No onhan se toki niinkin. Ylhäältä tuleva tieto tai mielipide ei ole välttämättä makuasioissa aina sitä parasta tietoa. Mutta. Viinin maailma on aivan törkeän järjettömän sikavaltava. Mistä voin olla niin varma mieltymyksistäni jos olen maistanut miljoonasosaa maailman viineistä? Uhosin vuosia pitäväni vain Vanhan maailman viineistä. Sittemmin olen maistanut fantastisia viinejä jokaikisestä viinimaasta. Ei ollut helppo myöntää että amerikkalainen viini voisi olla fenomenaalista, mutta kyllä esimerkiksi hurmaavan Nina Koirasen alkukesästä suosittelema 2008 Seghesi Sonoma Zinfandel oli uskomattoman hyvää. Yksin en olisi tätäkään viiniä löytänyt.

Jacques Boissons