Maailmassa tehdään tolkuttomasti hyviä ja kiinnostavia viinejä. Siksi teidän ja minun tulisikin äkkiä ruveta maistelemaan niitä. Nyt! Aikaa ei ole hukattavana! Mutta mitä otetaan? No vaikka jotain näistä seuraavista. Osa tyyleistä saattaa olla  tuttuja, osa vähemmän. Sama koskee minuakin, olen parempi bluffari kuin viinitietäjä. Eli Moonbootsit jalkaan, sillä nyt astumme syvään hankeen mukavuusalueen ulkopuolelle. Sitä paitsi Moonbootsit on törkeän siistit. Moonboots, miehille ja naisille jotka juovat omia viinejään. Moonboots on muuten yllättävän samanlainen sana kuin manboobs.

Itävallan viinit. Myönnettäköön, Itävalta-buumi on jatkunut jo muutaman vuoden, eikä tämä suositus ole maailman kekseliäin. Mutta itävaltalaisten viinien hinta/laatu -suhde on todella korkea, ja ne ovat herkullisia! Itse olen tissutellut valkoisia Grüner Veltlinereitä jo tovin, mutta haluaisin syventyä myös maan punaviineihin. Valkoviinit ovat lähes poikkeuksetta olleet ihanan hapokkaita, ruokahalua herättäviä, ja elegantisti aromikkaita. Laadusta kertoo sekin, että Alkosta helpohkosti löydettävää Schloss Göbelsburgia tarjottiin legendaarisen Alain Ducassen lontoolaisen ravintolan maistelumenussa.

Sherry. Tästä höpisin jo Katalonian reissuni yhteydessä, mutta olenkin vakuuttunut (kuten on myös viinin ylipapitar Jancis Robinson), että sherry on tulossa rytinällä takaisin. Oli kyseessä sitten kuiva fino, tai helmasyntisen makea Pedro Ximenez, eli PX,  sherry on erinomainen ruokajuoma, joka laatuunsa nähden maksaa murto-osan verrattuna klassisten viinimaiden huippuviineihin. Täten julistan siis sherryn muodikkaaksi. Ensi vuonna Flow-festivaali pursuaa sherry-telttoja ja kaikissa rap-videoissa vilahtaa pullo erinomaista manzanillaa. Muistatteko Stevie Wonderin kappaleen My Sherry Amour? Nii-i, kyllä Stevie tietää.

Yhdysvallat. Amerikassa tehdään loistavia viinejä. Kalifornia on tietenkin itsestäänselvä aloituspaikka. Toisaalta sieltä tulevat muhkeat ja hyvin alkoholipitoiset zinfandelit, toisaalta esim Russian River Valleyn alue tuottaa erinomaisia pinot noireja. Kuulemma. En ole maistanut, mutta olen lukenut alan lehdistä. Sen sijaan maistoin äskettäin erinomaista kristallinraikasta tammetonta kalifornialaista chardonnayta. Viinejä tehdään myös Washingtonin osavaltiossa, joka on Amerikan riesling-keskus, Oregonissa ja New Yorkin osavaltiossa. (Itse asiassa nopea Wikipedia-pyrähdys paljasti että jokaisessa osavaltiossa tehdään viiniä. Oho.) Jos vielä epäilyttää, katsokaa Sideways, tai pätkiä Oz Clarken ja James Mayn Kalifornian kierroksen jaksoista. Pullo auki ja socceria pelaamaan. Tai toisinpäin. Soccer…se on football, ja sillä selvä.

Jälkiruokaviinit. Rakastan jälkiruokaviinejä. Suosikkejani ovat jalohomeiset eli botrytiksen parfymoivat viinit. Jalohome kutistaa rypäleen konsentroiden sen makeuden, ja samalla syntyy huumaavia aromeja joita ei muuten tule. Klassisimmat makeat viinit tulevat Bordeaux’n Sauternes-alueelta ja sen kirkkain tähti on itsevaltias, aivan hirveän kallis Château d’Yquem. Sauternesin ja sen naapurin Barsacin hapokkaat ja makeat viinit tuoksuvat ja maistuvat hunajalta, kukilta, jalohomeelta, aprikoosilta ja persikalta. Maku viipyy suussa ikuisuuden. Mutta kyllä muuallakin osataan. Sanahirviö Trockenbeerenauslese lupaa ostajalleen pullollisen silkkaa hyvyyttä, samoin kuin harvinaisempi eiswein tai Icewine, riippuen viinin alkuperästä. Entäpä sitten maaginen Tokaji, Vin Santo tai erinäiset Late Harvest -juomat? Tärkeintä on muistaa että jälkiruokaviinin tulisi olla makeampaa kuin itse jälkiruoka. Toisaalta loistava jälkiruokaviini on jo itsessään jälkiruoka. Muistakaa viilentää!

Saksalaiset viinit. On suunnaton harmi että muutamat karmeat puolimakeat viinit ovat pilanneet saksalaisen viinin mainetta. Saksa on kuitenkin ikivanha viinimaa. Maassa tehdään satoja ensiluokkaisia ja laadukkaita valkoviinejä, sekä paljon kiinnostavia punaviinejä. Pfalzin rieslingit ovat samantyyppisiä kuin Alsacen, joten rajanylityksen voi varovasti aloittaa vaikka sitä kautta. Sain juuri tällä viikolla aivan loistavaa saksalaista rieslingiä ravintola Murussa. Kiitos siitä mestarisommelier Samuil Angeloville. Viinissä oli upeaa hapokkuutta, joka kirjaimellisesti toi veden kielelle ja muhinoi vastustamattomasti siikatartarin kanssa. Saksaa ymmärtämättömälle etiketit voivat olla hieman vaikeaselkoisia, mutta Alkon ystävälliset myyjät auttavat varmasti mielellään selvittämään näitä mysteerejä. Laadukkaan pullon etiketissä lukee todennäköisesti QbA tai Prädikatswein. Tyylejä löytyy rutikuivasta sikamakeaan, eli messeviä maisteluhetkiä!

Eikö tämä lopu ikinä? Ei. Viini ei maistelemalla lopu. Katsoin juuri YouTube-pätkän jossa viinigurut kehuivat kreikkalaista Assyrtiko-rypäleestä tehtyä Santorini-valkoviiniä. Sehän tästä vielä puuttuikin. Taannoisella Rooman matkalla ihastuin myös Lazion alueen punaviineihin, joita ei pahemmin ole tääläpäin näkynyt. Vielä kymmenen vuotta sitten ne olivat paikallisen tuntijan mielestä melko kauheita, mutta ilmeisesti kovalla rytinällä ollaan tulossa. Entäpä Sisilia ja ihana Nero d’Avola -rypäle? Alkosta löytyy niitä reippaasti. Portugal? Todellakin. Marokko? Mitä? Marokko? Kyllä. Tandem-punaviini on erinomaista, kannattaa kokeilla. Missä kaikkialla Ranskassa tehdään kuohuviinejä? Kuinka monta saa roséna? Miltä Marsala maistuu? Etelä-Amerikka! Australia! Uusi-Seelanti! Etelä-Afrikka! HUUTOMERKKI! Voiko kukaan uskoa että Kanadassa tehdään viiniä? Pääni räjähtää!

Oikeasti pääni ei räjähdä, älkää pelätkö. Ei päät noin vaan räjähdä. Mutta tarvitsen kyllä lasillisen hyvää viiniä.

Jacques Boissons

__________________________________________________________________

Viinikassi suosittelee

Itävaltalainen Muenzenrieder Zweigelt Classic (Alkosta, 9,99 €)

Yhdysvaltalainen Fog Head Pinot Noir (Alkosta, 14,98 €)

Saksalainen Neiss Weissburgunder Vogelsang (Alkosta, 13,85 €)