Noudatin omia ohjeitani, ja ostin aika monet viinilasit ja niihin sopivat pullot läheisilleni joululahjaksi. Burgundia, rieslingiä ja tietenkin sherryä. Sain itsekin muutamia viiniaiheisia lahjoja, mm. pullon kuuluisaa libanonilaista 2003 Château Musaria. Sain sen vieläpä henkilöltä, joka ei ole ollenkaan perehtynyt viineihin, ja joka suhtautuu yleensä omaan vauhkoamiseeni säälivän humoristisesti: “Öö, se on viiniä, sitä juodaan, anna tyyliin bisse.” Häneltä kiinnostavan viinin saaminen oli erityisen mieltä lämmittävää. Hän tiesi että osaisin arvostaa lahjaa, vaikkei itse asiasta juuri piittaakkaan. Kiitos vielä, tässä pyytämäsi bizautus, rehellinen suomalainen megabrändi-lager. Vai haluaisitko kuitenkin mielummin jonkin pienpanimon alen? Okei, okei, lopetan ajoissa.

Viini oli muutenkin kovasti esillä joulun aikana, jos ei muuten niin ainakin omissa ajatuksissani. Ja lasissani. Näin käy ihmiselle joka innostuu yhdestä asiasta “hieman” liikaa. Älkääkä nostako niitä kulmakarvojanne. Sallin itselleni lainausmerkkien käytön koska olen lähestulkoon lomalla. Muutenhan lainausmerkkien käyttö kirjoituksissa on vähintäänkin “arveluttavaa” ja laiskaa. Norkoilin taas lippulaiva-Alkossa päivätolkulla. Olen aivan varma että muutama myyjä pitää minua stalkkerina, ja että kiinnostukseni eurooppalaista pinot noiria kohtaan on vain tekosyy tulla juttelemaan heille, jotta voin taas illalla uhrialttarille kynttilöitä sytytellessäni muistella heitä. Heidän onnekseen stalkkeroin vain hyviä viinejä. Mikä ei tarkoita sitä, ettenkö silti olisi “hieman” säälittävä.

Sain hyviä neuvoja, joista kullanarvoisin oli makean saksalaisen rieslingin yhdistäminen lemon pie:hin, joka oli jälkiruokamme aattona. Yhdistelmä oli maaginen. Viini oli makea, kuten juu kyllä totesinkin äsken, mutta myös hyvin hapokas, raikas ja herkullisen moniulotteinen. Riittävästi viilennettynä sitä voisi juoda iloisesti pelkiltäänkin. Olin alunperin suunnitellut Sauternesin tarjoamista, ihan jo koska olen tunnustuksellinen frankofiili, mutta myytävien vuosikertojen nuoruus (Sauternesit ansaitsevat vanheta rauhassa) sai minut harkitsemaan ja pyytämään apua. Ranskalaisen viinin aprikoosisuus ja hunajaisuus olisikin ollut ehkä liikaa selkeämakuiselle sitruunatortulle. Illan muut viinit olivat shamppanja, puolikuiva riesling (sopi oivasti kala-alkupaloihin, vaikkei yhtä hyvin kuin olut) ja itävaltalainen pinot noir. Kaikki hyviä, alle kahdenkympin viinejä.

Vaikka joskus ehkä haluaisinkin, hyvä illanvietto ei ole kuitenkaan mikään viinitapahtuma tai tasting. Siihen nähden että minulta meni puoli tuntia pelkän jälkiruokaviinin valitsemiseen, sen juominen kesti ehkä viisi minuuttia, ja sekin tapahtui kiihkeiden maailmanpoliittisten keskustelujen lomassa. Ja hyvä niin. Viinin tehtävä ei olekaan (yleensä) varastaa kaiken huomio, vaan toimia makunautinnon tarjoamisen ohella ihmisyyden ja kanssakäymisen lubrikanttina. Myönnän kyllä auliisti, etten itse osallistunut edellämainittuun kiihkeään keskusteluun, vaan nuuhkin viiniä ja päästelin ihastelevia murahduksia ja muita äännähdyksiä. (Olen muutenkin huomannut että nuuhkiminen on tehnyt minusta hieman epäsosiaalisemman. Koirillahan se menee päinvastoin.)

Hyvän viinin tarjoaminen ihmisille on suosikkiasioitani maailmassa, oli kyseessä sitten jouluateria tai keikkapaikan backstage. Nautinnon jakaminen ja posiitiivisten asioiden kokeminen yhdessä on yksi syy, miksi viini on ollut niin suosittua maailmalla jo vuosituhansia. Olisi tekopyhää väittää ettei alkoholilla ole osuutta asiaan, mutta kyse on jostain paljon suuremmasta. Kun vuoden vaihtuessa kello lyö kaksitoista, ja kuoharipullot poksuvat ympäri maapalloa, ei siinä mitään viinaa ajatella. Tai ehkä ajatellaan. En minä tiedä. Viini on yksi tapojamme olla ja kokea yhdessä. Ja viiniin aion panostaa ensi vuonnakin. En aio viettää tipatonta tammikuuta, sillä se helposti johtaa tipalliseen helmikuuhun. Voin vain kuvitella minkälaisessa hallitsemattomassa himon tilassa olisin luettuani viinikirjoja kuukauden kuivin suin.

Toivotan kaikille onnellista ja nautinnollista uutta vuotta. Olkoon laseissanne herkullisia nektareita ja seurassanne tärkeitä ihmisiä nauttimassa niitä. Ja olkoon otsikointini tulevissa kirjoituksissani edes hieman järkevämpää. Kaikkihan sen tietävät että Earth Wind & Fire on enemmän imelletyn perunalaatikon perään.