Vappu, työväen juhla. Ylioppilaslakit, tippaleipä, ilmapallot. Perhelounaat, sima, munkit, serpentiini. Julkkis-lehti, Kaivopuisto, Mantan lakitus. Hetkinen. Ketä minä tässä huijaan? Vappu, shamppanja. Ja juuri noin kirjoitettu, ei sillai oikeesti. Minä aion juoda shampanjaa vappuna, siitä voitte olla aivan varmoja. Rakastan shamppanjan juomista muutenkin, mutta varsinkin tällaisina juhlahetkinä valinta on itsestäänselvä. En aio sylkeä cava- tai crémant d’Alsace -laseihin, mutta shampanjatta en tule olemaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Toiseksi viimeinen tekoni on kirjoittaa teille aivan liian pakkomielteisesti tästä jumalten juomasta.

No sehän tulee sieltä Ranskasta Champagnen alueelta, ja missään muualla tuotettua kuohuviiniä ei saa sanoa siksi, ja se on kallista, ja räppäreillä on sitä jääkaapit pullollaan, ja formulakuskit, suomalaisia lukuunottamatta, lähinnä ruiskuttelevat sitä toistensa päälle.

On totta että shamppanja on sana, joka herättää lähes automaattisesti mielikuvia juhlista, luksuksesta ja dekadenssistä. Mutta ei kannata unohtaa, että se on ennen kaikkea häkellyttävän hyvää kuohuvaa viiniä, satojen vuosien työn tuloksena kehittynyt maataloustuote. Champagnen ilmasto ja sen eri alueiden maaperät soveltuvat täydellisesti niiden kolmen rypäleen kasvattamiseen, joita shamppanjassa on sallittu käyttää: Chardonnay, Pinot Noir, Pinot Meunier. Rypäleet ovat selkeästi hapokkaampia kuin normaalissa viinissä. Pelkästä chardonnaysta valmistettua shamppanjaa kutsutaan blanc de blancs :ksi, kun taas kahdesta pinot’sta tehtyä juomaa blanc de noirs:ksi.

Suurin osa kuuluisien merkkien shamppanjoista on sekoitteita kaikista kolmesta rypäleestä, kymmeniltä ellei sadoilta eri tarhoilta, ja eri vuosikerroilta. Näin talon tyyli pysyy samanlaisena läpi vuosien, taitavan sekoittajan käsissä. Monilla taloilla on myös vuosikertashamppanjoita, joissa luonnollisesti on eroja eri vuosina. Nämä yleensä kestävät hyvin varastointia, ja paranevat huomattavasti ajan kanssa, kehittäen uusia makusävyjä, aivan kuten kellarointia kestävät punkut ja valkkaritkin. Pyramidin huipulla ovat prestiisishamppanjat, eli talojen lippulaivat, joista kuuluisimpia ovat tarunhohtoinen Moët&Chandonin Dom Pérignon ja taannoin rap-suosiota nauttinut Louis Roedererin Cristal. Nämä satojen eurojen pullot on tuotettu vain parhaista rypäleistä parhailta palstoilta, vaikkakin joidenkin kriitikkojen mielestä kyseessä on vain nerokas brändääminen. Vaikea sanoa, mutta molemmat ovat jumalaisia juomia.

Shamppanja on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Halvimmillaankin pullosta joutuu pulittamaan kymppejä, ja jos kaipaa juomaltaan syvyyttä, on syytä kaivaa esiin  viisikymppinen. Mutta on se sen väärti, ja huomattavasti halvempaa luksusta kuin Rolls-Royce tai Louis Vuittonin laukku. Enkä tarkoita nyt sitä kassia jonka sai “yllättävän halvalla” Krabilta. Hyvässä shamppanjassa on upeat pienet kuplat, jotka kestävät pitkään eivätkä tyrehdy ensimmäisen kulauksen jälkeen. Pirskahtelu onkin ensimmäinen asia jonka suu aistii, kunnes tilalle tulee hapokkuus, hedelmäisyys ja mahdollisesti paahteisuus. Maku jää suuhun minuuteiksi ja sielu löysää kravattia. Joskus tarvitaan hyvin aperitiivimaista, raikasta ja kirkaspiirteistä skumppaa, kun taas joskus paahtoleivältä tuoksuvaa, tummanpuhuvampaa ja suuntäyteisempää juomaa. Tyylejä riittää. Maistoin viime kesänä ällistyttävää Jacques Selossen Substancea, joka oli jopa sherrymäinen. Monet pienet valmistajat tarjoavatkin tuotteita, jotka haastavat yksilöllisyydellään klassiset suuret Moëtit, Laurent Perrierit, Taittingerit, Bollingerit, Mummit, Veuve Cliquotit ja Lansonit. Viinimaailma rakastaa poikkeamia ja harvinaisuuksia, joten viljelijälähtöiset nyrkkipajat tekevät vahvaa nousua markkinoilla.

Maailmassa on toki muitakin mielenkiintoisia kuohuviinejä. Cava, Franciacorta, Crémant de Loire, kohutut englantilaiset shampanjamaiset kuohuviinit, nimiä riittää ja laatu on parhaimmillaan korkea. Silti oikeassa shampanjassa on se jokin, mikä nostaa sen askeleen ylemmäksi. En väitä että erottaisin sitä aina sokkotestissä, ja olen maistanut keskinkertaistakin shamppanjaa, mutta kuka tahansa voi itse maistaa eron halvimman hintaluokan kuoharin ja Champagnen kuplajuoman välillä. Ja mitä sitten vaikka maineessa olisikin hieman taitavien mielikuvien luojien lisää? Shampanjakokemus on positiivinen ja nostattava, mielialaa ja elämänhalua kohentava. En välitä vaikka se olisikin rypäleplaceboa, ainakin se toimii minulle lääkkeenä. Ja kun se vaan on niin sairaan hyvää. Hämmentävää kyllä en tätä kirjoittaessani juo shamppanjaa, vaan mutustan Campaillou-leipää oliiviöljyn ja merisuolan kanssa. En usko että edes heroiini koukuttaa näin paljon.

Piipahdin viime viikolla lempipaikassani Arkadian Alkossa katsastamassa Alkon 80-vuotisjuhlan kunniaksi uusitun shamppanjaosaston. Vakiomyyjäni Katja esitteli minulle tätä hämmästyttävää valikoimaa, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tarjolla oli “perusvalikoiman” lisäksi lukuisia vuosikertashamppanjoita eri tuottajilta, pienempien valmistajien erikoisuuksia, ja pelottavia, kiehtovia ylimmän kerroksen väen pulloja. Ostin pitkän pohdinnan ja tarkkojen selostusten jälkeen pullon 2004 Pol Rogerin roséta. Se oli parasta roséshamppanjaa mitä olin ikinä maistanut. Maussa oli juuri oikea yhdistelmä mansikkaisuutta, vadelmaisuutta  ja vuosien tuomaa jaloutta. Tältä roséshampanjan kuuluukin maistua. Söin sen seurana samana iltana mätiä klassisesti paahtoleivän, smetanan, punasipulin ja mustapippurin kera. Mitään varsinaista aihetta juhlaan ei ollut, paitsi että nyt juotiin shamppanjaa, ja se jos mikä on aina juhlan aihe.

Hyvää vappua.

___________________________________________________________________

Viinikassista löytyvät samppanjat:

Nicolaus Feuillatte Brut Reserve (Alkosta, 37,50 €)

Pommery Pop Earth (Alkon tilausvalikoima, 47,20 €)