:::

Onhan se niin, ettei ateria ole täydellinen ilman jälkiruokaa. Loistavat alku- ja pääruoat onnistuessaan jättävät suuhun ja sieluun viestin: tee se. Pyydä lista ja tilaa se suklaaganache, laventelipannacotta tai sitruunatorttu. Ei tätä nyt tähän voi jättää. Kymppi sinne tai tänne. Mä voin kävellä töihin huomenna. Kerrankos sitä. Itse asiassa minä en tarvitse mitään selittelyä. Otan useimmiten jälkiruokaa sillä olen perso makealle. Ja suolaiselle. Ja karvaalle, happamalle, sekä umamille. Olen yksinkertaisesti perso. Ja nyt seuraa varsinainen jymypommi: Otan usein jälkiruoan seuraksi jälkiruokaviiniä. Olen perso jälkiruokaviineille. Koska olen perso. Ja monipuolinen kirjoittaja.

Yleensä pidän edellytyksenä jälkiruokaviinin tilaamiselle sitä, että aterian muut viinit ovat olleet onnistuneita. Keskinkertainen viini tai ruokaan täysin sopimaton viini saattaa hetkeksi saada minut tilaan, jossa en hämmästyttävästi enää unelmoikaan seuraavasta lasillisesta. Tällöin joko jätän loppuaterian alkoholit kokonaan väliin, tai tilaan heti kahvin ja jonkun avecin. Avecini on yhä useammin nykyään grappaa, kenties siksi että sen makuprofiili (Anteeksi, mutta ammattikokitkin käyttävät tuota sanaa, ajattelin kokeilla. Hieman likaiseltahan se tuntuu.) on kuitenkin yllättävän lähellä viiniä ja rypäleiden erot tulevat kiehtovasti esille. Amarone-grappa on jumalaista.

Perussäännön tietävät varmasti lähes kaikki. Viinin pitää olla makeampaa kuin jälkiruoan. Asia on helppo todeta maistamalla jälkiruoan kanssa vaikkapa normaalia valkkaria. Jälkkärin makeus saa viinin tuntumaan todella happamalta, jopa kitkerältä. Mitä enemmän viinissä on sokeria, sitä paremmin se pärjää ruoan makeudelle. Viini voi toki olla myös liian makeaa. Kirpsakan marjajälkiruoan kera ei kannata nauttia siirappimaista PX Sherryä. Ruoka jää armotta viinin jalkoihin. Näin ollen jonkinlainen tietämys eri vaihtoehdoista on tarpeen, mutta toivottavasti se tieto löytyy ravintolahenkilökunnalta tai Alkon myyjältä. Vaihtoehtoja ja makuprofiileja (Ei, ei vieläkään tunnu oikealta) on tosi paljon. Olette varmaan kuulleet puhuttavan siitä, että shamppanja sopii kaikkiin ruokalajeihin. Mielestäni tämä on totta vain, jos käytetään aterian aikana erityyppisiä shampanjoita. Vaikka lasissa olisi mikä hieno Krug, on se jälkkärille liian kuivaa. Eli makeaa tai vähintään puolimakeaa shamppanjaa tiskiin.

Miten sitten lähestyä tätä valtavaa vyyhtiä, ikäänkuin muutenkin viinimaailma ei olisi riittävän sekava? Aloitan itseänikin ärsyttävällä, mutta järkevällä pointilla: Juo sellaista jälkiruokaviiniä josta pidät. Jos makeus on kohdillaan, tuskin petyt kun valitset suosikkisi, oli se sitten saksalainen riesling tai unkarilainen Tokaji. Joka tapauksessa jälkiruokaviini laajentaa jälkkärin makukokonaisuutta, joten miksi et itse voisi valita mihin suuntaan mennään? On kuitenkin tiettyjä vinkkejä joiden avulla onnistua,  ja suosikkejahan voi olla monta, kuten meillä makuprofiileja rakastavilla persoilla. Tarvitsen suihkun.

Rakastan suklaajälkiruokia. Mikään ei ole minulle liian tuhtia tai liian makeaa. Suklaamousse, ganache, fondant, Nina Lincolnin suklaatorttu, kaikki minulle nyt. Suklaa rakastaa tummasävyisempiä juomia, kuten ranskalaista banyulsia, makeaa sherryä ja portviiniä. Tokaji ja ja madeirakin toimivat. Rakastan myös suklaafundamentalistien vihaamaa valkosuklaata. (“Se ei ole mitään suklaata” No voi voi, se on silti aivan järjettömän hyvää.) Valkosuklaa ottaa helpommin vastaan myös esim eisweinin. Tietenkin suklaa rakastaa myös kahvia ja avecia, ehkä tässä tapauksessa konjakkia, armanjakkia, calvadosta, espanjalaista brandyä, tummaa rommia tai muuta vastaavaa. Jallua.

On tärkeää tiedostaa mikä on jälkiruoan pääraaka-aine. Jos aines luo hapokkuutta, esim sitruunatortussa tai metsämarjapavlovassa, myös viinistä tulisi löytyä riittävästi hapokkuutta makeuden lisäksi. Hapokkuutta löytyy parhaiten viileiden alueiden makeista viineistä, esim Saksasta tai Itävallasta. Erinäiset trockenbeerenauslese- ja beerenauslese -viinit ajavat loistavasti asian. Samoin raaka-aineen alkuperä antaa hyviä vinkkejä viinivalinnoille. Eksoottiset hedelmät viihtyvät hyvin eksoottisten maiden viinien kanssa, kun taas vaikka päärynät ja aprikoosit sointuvat hyvin aprikoosia ja persikkaa pursuavaan sauternes-viiniin. Tietenkin taas kaikenlaisia poikkeuksia on tuhansia, mutta joku logiikka yleensä löytyy. Jos syötte litsi-jälkiruokaa, makea gewürtztraminer on ehdoton litsimäisyytensä takia jne…Milloin olette viimeksi syöneet litsi-jälikiruokaa? Tai kuulleet sanontaa “Litsillä sisään”? Toivottavasti ette koskaan ennen tätä, ettekä ikinä tämän jälkeen.

Jälkiruokaviinien maailma on todella kiehtova ja tärkeä osa viinikulttuuria, eivätkä mainitsemani esimerkit kuin raapaise pintaa. Jalohomeiset eli botrytis-viinit edustavat  luonnon moninaisuutta parhaimmillaan. Miten voi home aiheuttaa niin huumavan ja herkullisen hunajaisen maun? Kaikki Sauternesin tai Barsacin viinit eivät ole kalliita. Eiswein usein taas on kallista, mutta oikein pidettynä säilyy vuosikymmeniä. Antakaa mahdollisuus myös Passito di Pantellerialle, Vin Santolle, Recioto della Valpolicellalle, Vin de Paillelle (huikea “olkiviini” Ranskan alppialueilta) ja erinäisille Muscateille. Sherryihin ja porteihin tutustumiseen voisi helposti käyttää yhden ihmisiän. Jälkiruokajuomat ovat myös herkullisia ilman jälkiruokaa. Monille näistä viineistä löytyy myös oivia juustopareja. Näin ollen teillä ei ole mitään selitystä sille, miksi ette marssisi oitis ravintolaan tai Alkoon, ja nauttisi 8cl sopivasti viilennettyä jälkiruokaviiniä. Koska halusitte tai ette, olette tekin persoja. Miten te muuten jaksaisitte lukea tätä?

__________________________________________________________________

Viinikassista löytyvät jälkiruokaviinit:

Torres Floralis Moscatel Oro (Alkosta, 9,99 €)
Rothschild Mouton Cadet Sauternes (Alkosta, 14,50 €)
Oremus Late Harvest Tokaji (Alkosta, 19,50 €)