::

Viime lauantaina vietettiin taas ympäri Suomea ravintolapäivää. Tuhannet hyvän ruoan ystävät kiersivät kiinnostavien patojen äärellä ja nauttivat ennenkuulumattomasta yhteisöllisyydestä. Olli Sirénin ja kumppaneiden palkittu idea on mullistanut kaupunkikulttuurin. Minä taas olin keikkareissulla ja söin samana päivänä Joensuun Sokoshotelli Kimmelin Fransmannissa. Alkuruokana tarjottu hummerikeitto oli kelvollista vaikkakin pussimaista. Pääruoaksi söin ankankoipiconfitiä, joka itsessään oli maukasta, mutta lisukkeena tarjotut raviolit ja sienet eivät. Annos oli sekava ja sisälsi aivan liikaa elementtejä, jotka olivat joko mauttomia, tai veivät tilaa muilta raaka-aineilta. Miksi kerron teille tästä? Koska minua harmittaa etten päässyt viettämään ravintolapäivää.

Edellisenä päivänä Kuopiossa saimme artistiruokaa (eli supistetulta listalta, “voitte syödä ihmisten puolella”, “ei kokolihaa soittajille” jne..) ravintola Introssa. Silmäilin viinilistaa ja totesin minkä olen huomannut lukuisia kertoja aiemminkin vastaavissa paikoissa: Listalla ei ole yhtään kevyempää punaviiniä. On shirazeja, malbeceja, carmenereja, tempranilloja ja muita tuhteja pommeja, mutta ei yhtään pinot noiria, gamayta tai valpolicellaa. Tämä on mielestäni harmillista, sillä yksi punaviinin kiehtovista puolista on juurikin sen monipuolisuus. Erilaiset ruoat huutavat rinnalleen erilaisia viinejä, samoin kuin eri vuodenajat ja tilanteet. Kesän kynnyksellä en hirveästi edes osaa kaivata mausteisia ja ronskeja viinejä, vaan haluan lasiini hieman viilennettyä Beaujolais cru:ta samalla kun sytyttelen grilliä. En voisi kuvitellakaan pärjääväni pelkällä valkoviinillä, roseella, kuohuviinillä tai oluella läpi kesän, niin hyviä kuin ovatkin. Toki kyllä niilläkin aika pitkälle pötkisi.

Onko niin että kuluttajan mielessä punaviinin keveys yhdistyy helposti heikkolaatuisuuteen? Puhutaan mehumaisuudesta ja litkuista, mainitaan kuuluisa beaujolais nouveau, kavereiden kesken pösölöö. “Kyllä punkussa pitää olla munaa.” Muutaman vuoden empiirisellä mutu-tuntumalla sanoisin, että suurin osa ihmisistä oikeasti pitää hyvin paljon myös kevyemmistä punkuista, muttei ehkä osaa/uskalla ostaa niitä. “Jos nyt varmuuden vuoksi kuitenkin ostaisin tämän argentiinalaisen, siinä nyt on takuulla vastinetta rahalle.” Yleisesti ottaen viinitrendit ovat menossa kevyempään suuntaan, ja tunnetusti sommelierit tuntuvat rakastavan eniten pinot noireja. Kevyissä viineissä on peittämätöntä eleganssia. Sitä paitsi niitä on kiva juoda ilman ruokaakin, toisin kuin hyvin tanniinisia viinejä, jotka asettuvat tasapainoon vasta sopivan lihapalan tai suolan kanssa.

Olen syyllistynyt kevyiden punkkujen dissaamiseen itsekin. Itse asiassa tilanne muistuttaa teini-iän musiikkikeskusteluja, joissa musiikin hyvyyttä arvioitiin sen raskauden perusteella. “Metallica on ihan lussua, kovat jätkät kuuntelee Carcassia!” Bon Jovi -jengi tuntui viinimetaforallisesti Mehukatti-porukalta. Sittemmin olen ylpeästi kertonut rakastavani bossanovaa, ja juon hyvin mielelläni kevyitä punkkuja, yhtälailla kun voin kuunnella Meshuggahia, ja kulautella suuhun mustan aukon tekevää Taurasia.

Moni meistä suunnittelee kesäjuhlien pitämistä ja pohtii mitä sitä tarjoaisi juotavaksi. Valkkarin tai kuohuviinin valitseminen ei yleensä tuota suurempia ongelmia, mutta joskus pöytien reunalla istuvista laatikoista lorotellaan turhan raskaita punaisia nektareja. Kesän juhlapöytä sisältää kuitenkin paljon kevyitä ruokia, myös lihoja, jotka helposti hukkuvat ronskien viinien alle. Siksi suosittelisinkin rohkeasti kokeilemaan jotain kevyempää. Punaista Sancerrea, eri maiden pinot noireja, Beaujolais’n cru:t (Moulin à Vent, Morgon, Chiroubles, Fleurie jne..) Valpolicellaa, tai Bardolinoa. Pullot (tai laatikot) voi surutta viilentää, sillä viini kuitenkin lämpenee lasissa nopeasti helteisellä säällä. Parhaat burgundit säästäisin hienommille dinnereille.

Vaikka ulkojuhlien tulisikin olla vapaamuotoisia, tarjotkaa viinit viinilaseista. Sanon tämän myös ja ennen kaikkea itselleni, sillä olen vuosia tarjonnut kesäjuhlieni vieraille viinit Tiimarista ostetuista muovisista lasten mukeista. Tänä kesänä tähän tulee muutos, lupaan sen valvovien silmienne edessä. Viinin nautinnosta puolet tulee tuoksusta (ja ulkonäöstä), ja oranssi kukkaismuki ei tee oikeutta millekään viinille. Jos juhlaväki viipyy pitkään ja vaikuttaa siltä että käsien ote laseista alkaa luisua, niin yön pikkutunneilla voidaan siirtyä ei-särkyviin astioihin. Tällöin tuoksujen finessitkään eivät ole yhtä oleellisia kuin “Kalliolle kukkulalle” -kappaleen aivan liian tunteellinen ja kovaääninen laulaminen 19-äänisesti.

Palaan vielä hetkeksi viime viikonlopun rundille. Joensuun Kerubin takahuoneessa oli iloksemme tarjolla sekä valko- että punaviiniä. Niiden laatu oli täysin ala-arvoinen, mihin olen toki jo bäkkäreillä tottunut, mutta vanhaksi menneeseen valkkariin en totu ikinä. Ihmiset hyvät: Aivan suurin osa valkkareista juodaan mahdollisimman nuorina. Vuoden 2008 halvimman kategorian chardonnay ei voi mitenkään enää olla “crisp”, vaikka etiketissä niin lukeekin. Sain kaataa aika paljon Bonaquaa sekaan ennen kuin suutuntuma oli mitenkään raikas. Ja minäkö en muka ole rock-uskottava?