Chiantin viinien ydinalue, Chianti Classico, sijoittuu vehmaisiin ja kumpuileviin maalaismaisemiin Firenzen ja Sienan kaupunkien välille. Kuin taiteilijan siveltimestä peräisin oleva tienoo edustaa toscanalaismaisemaa tyypillisimmillään kukkuloineen, sypressikujineen, rustiikkeine maalaistaloineen sekä viiniköynnöksineen. Viiniä Chiantin alueella on viljelty tuhansia vuosia, ja alueen viinit ovatkin niittäneet mainetta jo 1200-luvulta lähtien. Chiantin kahdeksasta ala-alueesta tunnetuin – ja paras – on Italian viininvalmistuksen hienoimpia perinteitä vaaliva, vivahteikkaan runsaita, tyylikkäitä ja ihastuttavan tuoksuvia punaviinejä tuottava DOCG Chianti Classico.
Jo vuonna 1716 alkuperäluokitellun Chianti Classicon viinit tunnistaa pullojen kaulan liepeen mustasta kukosta (Gallo Nero). Näillä Chiantin viileämmillä sydänmailla valmistetaan hienostuneempia ja tuoksuvampia viinejä kuin rannikolla sijaitsevilla ala-alueilla. Nykyään Chianti-tyylejä löytyy yhtä monta kuin tuottajiakin. Etenkin tarhojen korkeus sekä maaperä, ilmastolliset vaihtelut ja erilaiset rypäleyhdistelmät vaikuttavat ratkaisevasti viinin laatuun ja tyyliin. Joka tapauksessa viime aikoina Chianti Classico -viinien laatu on jälleen noussut kukoistukseen.
Muut Chianti-alueet ovat jääneet Classicon varjoon, mutta niilläkin tuotetaan kelpo viinejä. Tunnetuimmat ala-alueet ovat Firenzestä itään sijaitseva Chianti Rúfina, jonka persoonallisen tiiviistä viineistä – kuten vaikkapa Nipozzano Chianti Classico Riserva – löytyy kosolti tyyliä ja kypsytyspotentiaalia sekä Sienan liepeillä levittäytyvä, parhaimmillaan tuhteja ja ihastuttavan rotevia punaviinejä tuottava Chianti Colli Senesi. Arezzon kaupunkia ympäröiviltä Chianti Colli Aretini -kukkuloilta puolestaan saadaan hedelmäisiä, hyvänvärisiä, miellyttävän hapokkaita ja nuorena juotavia viinejä.
Moni Italian ystävä muistaa kuitenkin chiantin ohuen vetisenä, olkipäällysteiseen fiasco-pulloon pakattuna litkuna. Eikä suotta. Chiantin alueen vuonna 1967 saama DOC-luokitus ajoi lukuisat tuottajat ahneuksissaan lisäämään tuotetun viinin määrää. Suuret satomäärät, valkeiden rypäleiden – etenkin jättisatoja tuottavan heikkolaatuisen Trebbianon – kasvava käyttö sekä vaisun viinin terästäminen Etelä-Italiasta tuodulla punaviinillä laskivat 1970-luvulla chiantin laatua dramaattisesti. Samalla arvostetun viinin imago ja menekki kärsivät kovan kolauksen. Vanha firenzeläinen viinitalo Antinori päätti tällöin tehdä Chianti Classiconsa toisin: vuonna 1975 esiteltiin tilan uudistunut Tignanello eli Sangiovesesta ja Cabernet Sauvignonista valmistettu kapinallinen. Tämän Antinorin ensimmäisen ns. supertoscanalaisen viinin ja sitä seuranneen hienostuneen Solaian menestyksen myötä kaikkialle Toscanaan alettiin istuttaa uusia rypälelajikkeita.
Vasta näiden säädöksistä piittaamattomien supertoscanalaisten voimakas esiinmarssi ja jatkuvasti kohentuvat Sangiovesen viljelymenetelmät antoivat sysäyksen perinteisten Chianti-viinien laadun parantamiselle. Nykyisten DOCG-säädösten mukaan Chianti Classico voi olla 100 % Sangiovese-rypäleestä valmistettua. Myös viinin lisärypäleiksi kelpuutetaan klassisten Canaiolon ja Colorinon ohella muutamia kansainvälisiä lajikkeita kuten Cabernet Sauvignon, Merlot ja Syrah. Sen sijaan valkoisten rypäleiden käyttö on sittemmin kielletty. Suuntaus onkin ajoittain herättänyt pelkoa chiantin maun liiasta kansainvälistymisestä.
Nykyään tavalliset chiantit ovat hapokkaan hedelmäisiä, tuoksuvia ja miellyttävän tasapainoisia viinejä – ja nautittavia jo 2-3 vuoden ikäisinä. Huippulaatuisista Sangiovese-rypäleistä vain parhaina vuosina valmistettu, tammitynnyreissä pitkään kypsynyt Chianti Classico Riserva puolestaan ikääntyy ja monimuotoistuu tyylikkäästi kymmenenkin vuotta. Chiantit ovat ruokaviinejä parhaimmillaan, ja keveimmät niistä voi nauttia kesähelteillä hivenen viilennettyinä.
Jos jatkat eteenpäin, hyväksyt www-sivujen käyttöehdot
Palvelua ylläpitää Flowine Marketing Oy (Flowine).
Sopimusehdot
Käyttämällä Viinikassi.fi-verkkosivustoa käyttäjä sitoutuu noudattamana jäljempänä esitettyjä ehtoja. Mikäli käyttäjä ei hyväksy näitä ehtoja kokonaisuudessaan, käyttäjän tulee välittömästi poistua Viinikassi.fi-verkkosivustolta.
Flowine Marketing voi ajoittain tehdä muutoksia verkkosivuston käyttöehtoihin, käyttäjän tulee säännöllisesti tutustua näihin käyttöehtoihin.
Viinikassin käyttö ja rekisteröityminen vaativat 18 vuoden ikää.
Joidenkin Viinikassi.fi-verkkosivustoon sisältyvien yksittäisten sivujen tai palvelujen käyttäminen voi edellyttää rekisteröitymistä ja/tai erillisten käyttöehtojen hyväksymistä näiden yleisten käyttöehtojen lisäksi. Tiettyjen verkkopalveluiden käyttö voi olla maksullista. Yksittäisten palvelujen yhteydessä ilmoitetaan palvelun maksullisuudesta ja palveluun littyvistä muista ehdoista. Mikäli erilliset käyttöehdot ovat ristiriidassa näiden yleisten käyttöehtojen kanssa, sovelletaan kyseisiin sivuihin ja/tai palveluun lähtökohtaisesti omia erillisiä käyttöehtoja, joita nämä yleiset käyttöehdot täydentävät.
Kolmannen osapuolen palvelut ja linkit
Yksittäisiin Viinikassi.fi-verkkosivuston osiin tai sivuihin saattaa sisältyä kolmannen osapuolen tarjoamia palveluita tai kilpailuja tai linkkejä kyseisiin palveluihin. Tällaisiin kolmannen osapuolen palveluihin sovelletaan erillisiä käyttöehtoja ja tietosuojaperiaatteita. Flowine ei ole vastuussa tällaisista kolmannen osapuolen palveluista ja niiden käyttö tai muu hyödyntäminen luo sopimussuhteen käyttäjän ja tällaisen kolmannen osapuolen välille, ei käyttäjän ja Flowine välille.
Flowine ei vastaa niiden sivujen sisällöstä ja aineistosta, joihin Viinikassi.fi-verkkosivustosta on linkkiyhteys ja jotka on tehty ja julkaistu jonkun muun kuin Flowine toimesta. Käyttäjä on velvollinen perehtymään ja noudattamaan niitä käyttöehtoja ja muita ehtoja, jotka on julkaistu näillä kolmannen osapuolen verkkosivustoilla.
Tekijänoikeus ja muut immateriaalioikeudet
Viinikassi.fi-verkkosivuston sisältö on suojattu tekijänoikeuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Kaikenlainen verkkopalvelussa olevan sisällön tai sisällön osan kopioiminen ja jakelu, mukaan lukien rajoituksetta tekst, valokuvat, musiikki ja tietokoneohjelmat, on kielletty, ellei nimenomaisesti toisin mainita. Käyttäjällä on lupa tallentaa tietokoneelleen tai tulostaa yksityistä käyttöä varten sivuja tai otteita sivuista.
Viinikassi.fi-verkkosivustolla esiintyvät liiketunnukset ja tuotemerkit sekä kaikki näihin liittyvät tavaramerkit, tuote- tai palvelunimet ja sloganit sekä muut immateriaalioikeudet ovat Flowinen tai mahdollisen kolmannen tahon omaisuutta, eikä käyttäjä saa käyttää niitä millään tavalla ilman Flowinen tai asianomaisen kolmannen tahon etukäteistä kirjallista suostumusta. Viinikassi.fi-verkkosivuston, sen osien tai sillä olevien palvelujen taikka linkkien käyttö ei muodosta käyttöoikeutta edellä mainittuihin immateriaalioikeuksiin tai muihin Flowinen tai kolmannen tahon immateriaalioikeuksiin.
Käyttäjän velvollisuudet
Käyttäjä on vastuussa mahdollisen käyttäjäkohtaisen käyttäjätunnuksen ja salasanan salassapidosta sekä sillä tapahtuneesta kaikesta käytöstä. Käyttäjä on velvollinen käyttämään verkkopalvelua käyttäehtojen, lain ja hyvän tavan mukaisesti. Palvelua ei saa käyttää tekijänoikeudella, tavaramerkkioikeudella tai muulla vastaavalla oikeudella suojatun aineiston julkaisemiseen tai levittämiseen ilman oikeudenhaltijan lupaa, taikka muuten tavalla, joka on haitallista, loukkaavaa tai vahingollista Flowinelle, muille käyttäjille tai kolmansille osapuolille. Käyttäjä on korvausvelvollinen mahdollisista väärinkäytöksistä sekä lain- että sopimuksenvaraisista toimistaan.
Toimitettu aineisto
Lähettämällä aineistoa Viinikassi.fi-verkkosivustolle, esimerkiksi sähköpostitse tai osallistumalla keskusteluun, käyttäjä sitoutuu seuraaviin ehtoihin:
Flowinella on oikeus käyttää, muokata ja julkaista lähtetty aineisto Viinikassi.fi-verkkosivustolla, sähköpostiviesteissä tai muun median välityksellä. Käyttäjä vastaa siitä, että lähetetty aineisto on julkaisukelpoista eikä loukkaa kolmannen tekijän- tai muita suojattua oikeuksia. Käyttäjä vastaa Flowinelle kaikista kohtuullisista kuluista, jotka aiheutuvat Flowinelle lähetetyn aineiston johdosta syntyneistä vaatimuksista Flowinea kohtaan. Käyttäjä sitoutuu olemaan esittämättä vaatimuksia Flowinea kohtaan lähettämäänsä aineistoon liittyen. Käyttäjä on tietoinen siitä, että lähetttäessään aineistoa Viinikassi.fi-verkkosivustolle tai sen välityksellä Flowine voi halutessaa sitoumuksetta ja ilman korvausvelvollisuutta julkaista aineiston kokonaisuudessaan tai osan siitä ja/tai liittää lähtettyä aineistoa johonkin toiseen aineistoon tai tuotteeseen tai palveluun.
Flowinella on syytä ilmoittamatta oikeus olla julkaisematta käyttäjän lähettämää materiaalia. Flowinella on oikeus harkintansa mukaan ja ilmoittamatta poistaa lähtetetty aineisto. Flowine ei vastaa teknisten vikojen, huoltotöiden, tietoliikennehäiriöiden tai muiden vastaavien syiden aiheuttamista katkoksita sivujen esittämisessä. Lähetettyä materiaali ei palauteta ja materiaali voidaan hävittää ilmoittamatta siitä materiaalin lähettäjälle.
Flowine Marketingin vastuu
Viinikassi.fi-verkkosivuston sisältö esitetään sellaisenaan sitoumuksetta. Flowine ei vastaa sivuston tai sen osien sisällöstä, oikeudellisuudesta, täsmällisyydestä tai luotettavuudesta sekä kiistää kaikki nimenomaiset ja oletetut takuut ja vastuut. Flowine varaa oikeuden koska tahansa muuttaa ylläpitämiään verkkopalveluja ja näitä käyttöehtoja sekä estää pääsy verkkopalvelun sivuille tai lopettaa niiden ylläpito. Käyttäjä nimenomaisesti ymmärtää ja hyväksyy sen, että verkkosivuston ja sen osien hyödytäminen tapahtuu käyttäjän omalla vastuulla. Yllä oleva ei rajoita käyttäjän lakisääteisiä oikeuksia.
Sovellettava laki
Näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Mahdolliset riidat ratkaistaan suomalaisessa tuomioistuimessa.