Muuten perin alavan Veneton maakunnan Coneglianon ja Valdobbiadenen maisemissa on jo häivähdys alppimaisuutta. Alueen oma erikoisuus on valkoinen Prosecco-rypäle, josta tuotetaan suuri määriä helposti lähestyttävää ja suosittua kuohuviiniä. Sen sijaan Valdobbiadene Cartizze eli viinin superiore-versio on eräs Italian parhaista kuohuviineistä: hienoisesti puolikuivaan taittava, täyteläinen ja tyylikkään happorakenteen omaava ruokaviini.
Myös Venetsian kaupungin ympäristöön levittäytyvä Piaven tasanko on tiheästi viljeltyä. Näillä alavilla mailla Verduzzo-rypäleestä tehdään raikkaita ja kuivia valkoviinejä. Kotoperäisten lajikkeiden lisäksi alueella on viljelty tuontilajikkeita jo 1800-luvulta lähtien. Ylipäätään koko itäisessä Venetossa on suurempi rypälelajikkeiden kirjo kuin maakunnan länsiosissa. Bordeaux-rypäleet ja -sekoitukset ovat suosiossa etenkin Venetsian itäpuolella – ja punaisista Cabernet Sauvignon ja Merlot vankentavat jatkuvasti asemiaan koko Koillis-Italian alueella.
Myös Vicenzan kaupungin pohjoispuolisella Breganzen kukkula-alueella on viime vuosina tuotettu mielenkiintoisia ja kokeilevia punaviinejä Cabernet Sauvignonin, Merlot’n, Cabernet Francin ja jopa Malbecin sekoituksista. Lisäksi seudulla viljellään omaa punaista ja runsassatoista lajiketta nimeltä Raboso, josta tehdään paikallisväestön mieltymyksiä vastaavaa, kuivaa ja koreilematonta punaviiniä. Esimerkiksi tunnetun venetolaisen viinitalon Masin Modello Rosso -punaviinissä on Corvinan ohella Rabosoa. Valkoisista paikallislajikkeista alueella viljellään Soaven Garganegaa, Proseccoa, Tocaita sekä Verdisoa. Kansainvälisistä valkoviinirypäleistä suosiota nauttivat muun muassa Riesling, Sauvignon Blanc, Pinot Blanc ja Sylvaner.
Veneton jälkiruokaviinien huippuihin puolestaan lukeutuvat Gambellaran ala-alueen Recioto di Gambellara sekä vain parhaina satovuosina tuotettu Gambellara Vin Santo, yksi harvoista Keski-Italian ulkopuolella valmistetuista vin santoista. Gambellaran alueella sijaitsee myös koko Italian suurin yksittäinen viinintuottaja, Zonin.
Prosecco
Prosecco on sekä rypäleen että siitä valmistetun valkoviinin nimi. Prosecco-viini voi myös olla reippaasti kuohuvaa (spumante), kevyesti pirskahtelevaa (frizzante) tai normaalia kuivaa valkoviiniä. Kuohuviinin makeusaste puolestaan vaihtelee akselilla dry – extra dry – brut. Tätä ulkomaillakin erinomaisesti tunnetun ja suositun viinin rypälelajiketta on viljelty Valdobbiadenen ja Coneglianon kukkuloilla jo vuodesta 1800. Klassisella DOC Prosecco -alueella satomääriä ja köynnöstiheyttä on rajoitettu reippaasti. Alueelta saadaankin korkealaatuisia ja erittäin tyylikkäitä viinejä.
Oljenkeltainen, raikkaan hedelmäinen ja miellyttävän hapokas Prosecco on erinomainen aperitiivi ja seurustelujuoma. Paikan päällä sen kuohuvaa versiota tarjoillaan usein myös läpi aterian.
Jos jatkat eteenpäin, hyväksyt www-sivujen käyttöehdot
Palvelua ylläpitää Flowine Marketing Oy (Flowine).
Sopimusehdot
Käyttämällä Viinikassi.fi-verkkosivustoa käyttäjä sitoutuu noudattamana jäljempänä esitettyjä ehtoja. Mikäli käyttäjä ei hyväksy näitä ehtoja kokonaisuudessaan, käyttäjän tulee välittömästi poistua Viinikassi.fi-verkkosivustolta.
Flowine Marketing voi ajoittain tehdä muutoksia verkkosivuston käyttöehtoihin, käyttäjän tulee säännöllisesti tutustua näihin käyttöehtoihin.
Viinikassin käyttö ja rekisteröityminen vaativat 18 vuoden ikää.
Joidenkin Viinikassi.fi-verkkosivustoon sisältyvien yksittäisten sivujen tai palvelujen käyttäminen voi edellyttää rekisteröitymistä ja/tai erillisten käyttöehtojen hyväksymistä näiden yleisten käyttöehtojen lisäksi. Tiettyjen verkkopalveluiden käyttö voi olla maksullista. Yksittäisten palvelujen yhteydessä ilmoitetaan palvelun maksullisuudesta ja palveluun littyvistä muista ehdoista. Mikäli erilliset käyttöehdot ovat ristiriidassa näiden yleisten käyttöehtojen kanssa, sovelletaan kyseisiin sivuihin ja/tai palveluun lähtökohtaisesti omia erillisiä käyttöehtoja, joita nämä yleiset käyttöehdot täydentävät.
Kolmannen osapuolen palvelut ja linkit
Yksittäisiin Viinikassi.fi-verkkosivuston osiin tai sivuihin saattaa sisältyä kolmannen osapuolen tarjoamia palveluita tai kilpailuja tai linkkejä kyseisiin palveluihin. Tällaisiin kolmannen osapuolen palveluihin sovelletaan erillisiä käyttöehtoja ja tietosuojaperiaatteita. Flowine ei ole vastuussa tällaisista kolmannen osapuolen palveluista ja niiden käyttö tai muu hyödyntäminen luo sopimussuhteen käyttäjän ja tällaisen kolmannen osapuolen välille, ei käyttäjän ja Flowine välille.
Flowine ei vastaa niiden sivujen sisällöstä ja aineistosta, joihin Viinikassi.fi-verkkosivustosta on linkkiyhteys ja jotka on tehty ja julkaistu jonkun muun kuin Flowine toimesta. Käyttäjä on velvollinen perehtymään ja noudattamaan niitä käyttöehtoja ja muita ehtoja, jotka on julkaistu näillä kolmannen osapuolen verkkosivustoilla.
Tekijänoikeus ja muut immateriaalioikeudet
Viinikassi.fi-verkkosivuston sisältö on suojattu tekijänoikeuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Kaikenlainen verkkopalvelussa olevan sisällön tai sisällön osan kopioiminen ja jakelu, mukaan lukien rajoituksetta tekst, valokuvat, musiikki ja tietokoneohjelmat, on kielletty, ellei nimenomaisesti toisin mainita. Käyttäjällä on lupa tallentaa tietokoneelleen tai tulostaa yksityistä käyttöä varten sivuja tai otteita sivuista.
Viinikassi.fi-verkkosivustolla esiintyvät liiketunnukset ja tuotemerkit sekä kaikki näihin liittyvät tavaramerkit, tuote- tai palvelunimet ja sloganit sekä muut immateriaalioikeudet ovat Flowinen tai mahdollisen kolmannen tahon omaisuutta, eikä käyttäjä saa käyttää niitä millään tavalla ilman Flowinen tai asianomaisen kolmannen tahon etukäteistä kirjallista suostumusta. Viinikassi.fi-verkkosivuston, sen osien tai sillä olevien palvelujen taikka linkkien käyttö ei muodosta käyttöoikeutta edellä mainittuihin immateriaalioikeuksiin tai muihin Flowinen tai kolmannen tahon immateriaalioikeuksiin.
Käyttäjän velvollisuudet
Käyttäjä on vastuussa mahdollisen käyttäjäkohtaisen käyttäjätunnuksen ja salasanan salassapidosta sekä sillä tapahtuneesta kaikesta käytöstä. Käyttäjä on velvollinen käyttämään verkkopalvelua käyttäehtojen, lain ja hyvän tavan mukaisesti. Palvelua ei saa käyttää tekijänoikeudella, tavaramerkkioikeudella tai muulla vastaavalla oikeudella suojatun aineiston julkaisemiseen tai levittämiseen ilman oikeudenhaltijan lupaa, taikka muuten tavalla, joka on haitallista, loukkaavaa tai vahingollista Flowinelle, muille käyttäjille tai kolmansille osapuolille. Käyttäjä on korvausvelvollinen mahdollisista väärinkäytöksistä sekä lain- että sopimuksenvaraisista toimistaan.
Toimitettu aineisto
Lähettämällä aineistoa Viinikassi.fi-verkkosivustolle, esimerkiksi sähköpostitse tai osallistumalla keskusteluun, käyttäjä sitoutuu seuraaviin ehtoihin:
Flowinella on oikeus käyttää, muokata ja julkaista lähtetty aineisto Viinikassi.fi-verkkosivustolla, sähköpostiviesteissä tai muun median välityksellä. Käyttäjä vastaa siitä, että lähetetty aineisto on julkaisukelpoista eikä loukkaa kolmannen tekijän- tai muita suojattua oikeuksia. Käyttäjä vastaa Flowinelle kaikista kohtuullisista kuluista, jotka aiheutuvat Flowinelle lähetetyn aineiston johdosta syntyneistä vaatimuksista Flowinea kohtaan. Käyttäjä sitoutuu olemaan esittämättä vaatimuksia Flowinea kohtaan lähettämäänsä aineistoon liittyen. Käyttäjä on tietoinen siitä, että lähetttäessään aineistoa Viinikassi.fi-verkkosivustolle tai sen välityksellä Flowine voi halutessaa sitoumuksetta ja ilman korvausvelvollisuutta julkaista aineiston kokonaisuudessaan tai osan siitä ja/tai liittää lähtettyä aineistoa johonkin toiseen aineistoon tai tuotteeseen tai palveluun.
Flowinella on syytä ilmoittamatta oikeus olla julkaisematta käyttäjän lähettämää materiaalia. Flowinella on oikeus harkintansa mukaan ja ilmoittamatta poistaa lähtetetty aineisto. Flowine ei vastaa teknisten vikojen, huoltotöiden, tietoliikennehäiriöiden tai muiden vastaavien syiden aiheuttamista katkoksita sivujen esittämisessä. Lähetettyä materiaali ei palauteta ja materiaali voidaan hävittää ilmoittamatta siitä materiaalin lähettäjälle.
Flowine Marketingin vastuu
Viinikassi.fi-verkkosivuston sisältö esitetään sellaisenaan sitoumuksetta. Flowine ei vastaa sivuston tai sen osien sisällöstä, oikeudellisuudesta, täsmällisyydestä tai luotettavuudesta sekä kiistää kaikki nimenomaiset ja oletetut takuut ja vastuut. Flowine varaa oikeuden koska tahansa muuttaa ylläpitämiään verkkopalveluja ja näitä käyttöehtoja sekä estää pääsy verkkopalvelun sivuille tai lopettaa niiden ylläpito. Käyttäjä nimenomaisesti ymmärtää ja hyväksyy sen, että verkkosivuston ja sen osien hyödytäminen tapahtuu käyttäjän omalla vastuulla. Yllä oleva ei rajoita käyttäjän lakisääteisiä oikeuksia.
Sovellettava laki
Näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Mahdolliset riidat ratkaistaan suomalaisessa tuomioistuimessa.